keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kaunokirjallisuutta vaihteeksi

Tässä on syksyn aikan tullut luettua kohtuullisen paljon historiaa (yllättäen) ja myös jotain muuta akateemista tekstiä (kuten viestintää, joka kyllä ei ollut kovinkaan haasteellista). Jostain syystä sitten teki mieli lukea kaunokirjallisuutta!

Kesällä hankin antikvariaatista muutamalla kolikolla Mika Waltarin Ihmiskunnan viholliset I-II. Waltari on ehdoton suosikkini suomalaisista kirjailijoista ja Ihmiskunnan viholliset oli ensimmäinen Waltarin romaani, jonka luin (näin ainakin muistelen).

Päätin, että nyt on aika lukea se uudestaan. Niin tartuin operaatioon ja totesin, että kirjan alku oli taas hieman hankala - ihan kuin kaikissa muissakin lukemissani Waltarin kirjoissa. Jotenkin kirjan todellin alkaminen vain tuntuu kestävän, onkohan muut samaa mieltä kanssani?

Ihmiskunnan viholliset oli myös toisella lukukerralla hyvä kirja, joskaan ei vahvuudessa esim. Mikael Karvajalan tai Sinuhe egyptiläisen luokassa. Hyvä kuitenkin, erityisesti sen takia, että se sai myös ajattelemaan esimerkiksi kristinuskon alkuvaiheita ja toisten ihmisten sortamista, ilmiöstä joka on varmasti jatkunut aina apinain ajoista lähtien.

Romaani kuitenkin menettää hieman otettaan lukijasta loppua kohden, eikä ensimmäisen osan vahvuus säily loppuun asti. Voi kuitenkin vain ihmetellä Waltarin mielikuvitusta ja kykyä kirjoittaa muinaisiin aikoihin sijoittuvia tarinoita. Ihmiskunnan viholliset esimerkiksi sijoittuu Roomaan vuosille noin 50-80 jKr. (en nyt jaksanut tarkistaa tarkempia lukuja).

Jatkan antikvariaattien kiertelyä säännöllisen epäsäännöllisesti, tavoitteena löytää hyväkuntoisena Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim.

torstai 4. marraskuuta 2010

Mietintää teorian merkityksestä historiaan ynnä muusta

No niin,

Olen haastanut itseäni viime aikoina ajattelemaan oppiaineeni metodologisia ja teoreettisia kysymyksiä. Helpommin käsitettäviäkin aiheita voisi ajatella. Mutta koska kirjoittaminen on hyvä tyyli päätellä, niin....

Mutta mitä se teoria sitten on? Entä mitä tarkoittaa paljon puhuttu epistemologia? Tai mitä sitten tarkoittaakaan se metodologia? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

Mikä sitten on kohteen ja kysymyksenasettelun suhde? Onko ensiksi jokin kohde, joka kiinnostaa ja jonka perusteella kysymykset muotoutuvat? Vai päinvastoin, ensiksi nippu kysymyksiä, joihin vastauksen saamiseksi pitää kehittää jostain kohde? Uskon, että kysymyksien asettelu kertoo paljon. Esittämällä kysymykset miten ja mitä, tulee paljastaneeksi jo jollain tasolla oletuksen siitä, miksi kannattaa esittää moisia kysymyksiä. Vallitsevat ja kenties tiedostamattomat ennakko-oletukset vaikuttavat varmasti. Ongelmallinen haaste löytyykin siitä, miten tiedostan omat ontologiset ajatteluni piirteet? Miten voin erotella niitä tiedostamattomia ajatuskuvioita, jotka ovat sisäänrakennettuina minun suomalaiskansalliseen päähäni? Millaisia asioita tulen ”ottaneeksi annettuna”?

Tässä varmasti nousee kyseeseen se, että työstää ajatteluaan teoreettisesti ja ”tiellä pysyen” eli metodeita käyttäen. Kenties metodien merkitys nouseekin siitä, että osaa eritellä hedelmällisiä suuntia joihin ohjata mielenkiintoaan ja tarkasteluaan. Myös varmasti kysymysten esittämisen merkitys metodologiselta kannalta on oleellinen; tarkoittaisiko se sitten sitä, että osaa esittää oikeita kysymyksiä oikeaan aikaan ja näin ohjata tutkimusta kohti mahdollisia tuloksia.

Tästä tulikin vielä mieleeni se, että tulokset ovat menneisyyden rakennelmia. Argumentaatioita siitä, mitä historioitsija tulkitsee tapahtuneen. En usko, että legendaarinen rankelainen tyyli esittää asioita wie es eigentlich gewesen on mahdollista ajatuksen tiukimmassa merkityksessä. Lähtökohtana kohteen kunnioittaminen on oleellista ja täytyy pyrkiä esittämään mahdollisimman todenmukainen ehdotus tapahtuneesta. Ja tärkeää on mielestäni myös huomioida se, että kyseessä on tosi asiassa ainoastaan yksi mahdollinen esitys menneisyyden tapahtumista (tai mitä sitten tutkitaankaan).

torstai 28. lokakuuta 2010

Seminaarityön substanssia

Tutkimuskurssin seminaarityössä tavoitteenani on tarkastella Erja Sarasteen poliittisen historian lisensiaattityötä vuodelta 1983. Aiheena tutkimuksessa on Työvoimahallinto ja -politiikka Suomessa toisen maailmansodan aikana. Inhimillisten resurssien käyttö kriisinaikana 1939-1944

Tarkastelussa siis on se, kuinka sotaan valjastettu talous ja teollisuus saatiin pyörimään, toisin sanoen - miten varmistettiin työvoiman saanti. Ratkaisut, joita Saraste työssään tarkastelee, ovat valtionhallinnon tason päätöksiä. Ylimpänä työvelvollista työvoimaa ohjaavana instanssina oli jatkosodan aikana vastuuseen määrätty Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö. (ei siitä sen enempää)

Mielenkiintoinen huomio työstä: legendaarinen rajaus toista maailmansotaa käsitellessä - 1939-1944. Toinen maailmansota siis päättyi Suomessa tasan siihen hetkeen, kun rauhansopimus allekirjoitettiin 1944. Tämä tietysti noudattelee Suomen suurta kansallista historiankertomusta. Lapin sota ei ole kovinkaan vahvasti kuulunut tarkasteluihin, vuosiluvut 1939-1944 ovat kenties suorastaan sementoitu kansalliseen käsitykseen. Vaikka tiedämme sotatilan jatkuneen lapissa pisimmillään vuoden 1945 kevääsen saakka.

Omaa tulevaa gradun aihepiiriä pohdiskellessa mietin vakavasti tämän ajallisen rajauksen murtamista omassa tarkastelussa. Voisin olettaa, että tilanne työvoimassa ei välittömästi jatkosodan päättymisen jälkeen normalisoitunut. Näin voisi Sarasteen työn mukaan tulkita. Muutenkin aloin spekuloimaan sillä, onko jatkosotaa pakko jäsentään iänikuisilla kuvauksilla, kuten hyökkäysvaihe, asemsota ja torjuntataistelu. Vaikka nämä kuvaavatkin tapahtumia hyvin (ainakin oletan näin), mutta onko kuitenkaan välttämätöntä tarkastella näiden viitekehysten läpi tapahtumia.

Ehkäpä ei, ei varmasti ole! Tämä vaati ehdottomasti jatkotarkastelua. Kenties tässä on myös jotain haistettavissa aspektilla "vanha sotahistoria", eli perinteinen sodan tarkastelu ja "uusi sotahistoria", perinteisistä tarkasteluista poikkeavin mielenkiinnon kohtein.

Terveisin kylpylähotellista Tampereelta,
otto

lauantai 23. lokakuuta 2010

Vai niin?

Viime aikoina on saanut kirjoittaa niin paljon muutenkin, että meinannut blogit jäädä vähän vähemmälle.

Ehkä taas joku päivä!!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sivu tutkimuskurssipäiväkirjasta 2

Taas tuli kirjoiteltua hieman tutkimuskurssipäiväkirjaa. Mielenkiintoinen seikka on se, että palautus tälle osalle on vasta yli kuukauden päästä ja silti kirjoitin sen jo. Tämä oli varmasti kuitenkin hyvä asia, sillä enhän minä enää juuri mitään muistanut viime luennosta tässäkään vaiheessa. Ja siitä nyt on kuitenkin vasta alle viikko (eli kuusi päivää).

Tässä siis katkelmia kirjoittamastani:

Luennon aiheena oli aikaisempi tutkimus ja käsitteet historiantutkijan työssä. Nämä ovat luonnollisesti merkittävässä osassa historiantutkijan työssä. Mielestäni ehkä oleellisimpana seikkana luennolla nousi esille se, että aikaisemman tutkimuksen merkitys ei pääty vain prosessin alkuun vaan vaikuttaa suhteen määrittelyn kannalta koko tutkimusprosessin ajan. Lukiessani oman aihepiirin aikaisempaa tutkimusta, joka on saanut ”purkutuomion” seminaariesitelmääni, nousi jo alkuvaiheessa mieleeni näitä luennolla käytyjä aiheita.

Heti työnsä alkupuolella Saraste toteaa aikaisempaa tutkimusta oman työnsä kannalta olevan vain niukasti ja lähteistä mainitessaan hän kirjoittaa, että on ”jouduttu turvautumaan arkistolähteisiin”. Tämä tietysti pisti kovasti silmään, ja siitä saattaa irrota jonkinlaista pointtia myös seminaariesitelmään. Mietin, että mitä se kertoo tutkimusperinteestä, jos arkistolähteitä oikein joudutaan käyttämään? Tai ylipäänsä mistä se kertoo (vai kertooko se nyt yhtään mistään)?

Seuraavaksi alan kaivamaan aihepiirini liittyvästä aikaisemmasta tutkimuksesta tutkijan käyttämiä metodeja, aineistoja ja ynnä muita. Samoin oman aihepiirin perustelua ja pohjustusta varten täytyy pohtia miten sodan historiaa on lähestytty uuden sotahistorian näkökulmasta. Sotahistorian ja uuden sotahistorian pohdinnat ovat jo nyt aiheuttaneet kysymyksen siitä, tahdonko että aihepiirini liitetään sotahistoriaan mitenkään. Ajattelen, että kai se on siinä mielessä hieman pakko, sillä aihepiirini ajankohta nyt ”sattuu olemaan” jatkosodan aika. Kuitenkin minusta tuntuu siltä (ainakin tällä hetkellä), että tavoitteeni tulee olemaan huomattavasti paljon enemmän siinä ”työssä”, jota tarkoitukseni on tutkia. Mutta koska en voi millään irrottaa tarkastelua mihinkään tyhjiöön, tulee sota olemaan siinä mukana. Ehkäpä siis ”uusi sotahistoria” on juuri sitä, mitä on tulossa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Sivu tutkimuskurssipäiväkirjasta 1

Parhaillaan on käynnissä tutkimusseminaari, jossa tarkoituksena on pohtia tulevan gradun aihepiiriä, kysymyksen asettelua ja niin edes päin. Seuraavaksi yritän ymmärtää ajatuksiani paremmin kirjoittamalla otteita tutkimuskurssipäiväkirjasta.

Ensimmäisen seminaarikerran aikana oikeastaan konkretisoitui ajatus siitä, olisiko työni aihepiirin taustalla olevana moottorina ”työ”. Tämä vaikutti oikeaan suuntaan johtavalta ahaa-elämykseltä, jota varmasti olen aiemminkin miettinyt mutta nopeasti siitä sen enempää välittämättä. Työ on aivan oleellinen, sillä isoisäni, jonka muistelmista käsin aion aihepiiriin käydä kiinni, oli nimenomaan töissä jatkosodan aikana, palkattuna ammattilaisena. Jäin pohtimaan myös, että olisiko aiheen tarkastella mitä kaikkia ryhmiä on löydettävissä sodan ajan armeijasta, jotka olivat ammatissaan. Tähän tietysti sisältyvät ammattiupseerit ja lääkärit, sekä rakennusmestarit kuten isoisäni, mutta oliko vielä jotain muita? Oman lisänsä tarkastelulle varmasti antaisivat myös työvelvolliset joukot, jotka ilmeisesti käsitti melkein kaikki loput suomalaiset miehet, jotka eivät olleet syystä tai toisesta rintamalla. Tähän aspektiin odotan löytäväni vastauksia.

Mikrohistoriallinen näkökulma – tai tulokulma – tuntuu sellaiselta, että siitä tahdon lähteä liikkeelle. Kävin jo lainaamassa kirjastosta prof. Peltosen Mikrohistoriasta kirjan, jonka lukemista odotan innolla. Mietin heti luennon jälkeen, että alku voisi olla siitä, kuinka välirauhan aikana talvisodassa käteensä haavoittunut mies suoritti talvisodan takia keskeytyneet rakennusmestarin opintonsa loppuun Helsingissä ja ammattiaan vastaaviin töihin puolustusvoimien linnoitusjoukkoihin.

maanantai 6. syyskuuta 2010

1918

Katsottiin vaimon kanssa uudempi elokuvaversio loistavasta trilogiasta Täällä Pohjantähden alla. Ei kyllä ollut mikään hyvänmielen elokuva, mutta eipä kai sitä kukaan odottanutkaan. Ei vaan hyvin kuvattiin sisällistappelujen aikaa. Ensiksi punaisten terrori, sitten valkoisten vastaava. Paljon pistettiin multiin tuoreen tasavallan kansalaisia. Täytyy jossain vaiheessa lukaista trilogia uudestaan, sillä elokuva ei vienyt tarinaa loppuun.

Mutta sitä voi kanssa välillä pohtia, kuinka suuri määrä suomalaisista oli aseissa sisällissodan (vai vapaussodan tai kapinan, tai mikä se nyt sitten olikaan) aikana. En nyt muista tarkkaan, mutta olisiko se ollut jossain maksimissaan 200 000 miestä aseissa, yhteensä siis. Tai 100 000 valkoista ja 75 000 punaista? Täytyy tarkistaa faktat, palaan tähän siis myöhemmin.

Ja se on hämmentävää, kuinka siitä sodan nimestä saadaan väännettyä vieläkin. Kun eihän se nyt ole se asian ydin, millä nimillä asioista puhutaan, kunhan puhutaan (tai kirjoitetaan). On se vaan sitä menneisyyden hallintaa, jossa suomalaisilla on vielä kipupisteitä. Sekä tietysti aina yhtä mielenkiintoista historiapolitiikkaa. Näihin aiheisiin tulen siis vielä palaamaan.

tiistai 31. elokuuta 2010

Lueskeluja

Kesän aikana on myös tullut lueskeltua. Historiaapa tietysti!

Viimeisimmät kaksi ovat olleet Antony Beevorin Normandia 1944 ja Berliini 1945, eli toisen maailmansodan ratkaisevia hetkiä. Mielenkiintoisesti kirjoitettua tekstiä, hyvin narratiivista. Hyvin etenevää tekstiä on mukava lukea, eikös vain. On siinäkin Normandiassa ollut tappelua kerrakseen. Pistää hiljaiseksi, kun miettii kuinka paljon ihmisiä kuoli toisen maailmansodan aikana.

Muuten aloin mm. lukemaan Henrik Meinanderin Finland 1944 nimistä teosta, ja kyllä - ruotsiksi. Ajattelin, että jos siitä olisi sen kielen kanssa jotain hyötyä. Kun en osaa kirjoittaa! Ruotsia siis.

Liityin myös Suomen Sotahistorialliseen seuraan. Seura julkaisee Sotahistoriallista aikakauskirjaa, jossa viimeisimmässä on teemana vuosi 1918. Olen siitä muutaman artikkelin lukenut, ja ovat vaikuttaneet päteviltä.

Että semmoista!

Kesä loppuu jo

On kesä tuossa sujahtanut ja syksy saapuu maahamme. Ja sitä mukaa myös opiskeluhommat on potkaistava liikkeelle! Ja senhän tein, sillä ensimmäinen tenttikin on jo takana. Tai se kyllä oli vielä viime lukuvuoden kesätentti, mutta kuitenkin.

Aiheena oli rapea Historian teoria ja metodologia. Ja lukeminen vasta hauskaa olikin. Aihe on kyllä mielenkiintoinen, mutta selkäni meni totaaliseen tilttiin ja jouduin sairauslomalle vahvojen lääkkeiden saattelemana. Ja tenttiin lukeminen, kun on lääkitys ns. kohdallaa, tuottaa haasteita. Ensiksi selkä oli niin kipeä, että istuminen oli yhtä tuskaa. Siis, lukeminen normaalisti penkillä istuen ei ollut onnistunut idea. Ok, luetaan sitten maaten. Arvaahan sen, että siinä sitten silmät painuivat kiinni väkisin. No, luovat lukumetodit käyttöön, niin kyllähän se siitä.

Ilmoittauduin prof. Kettusen tutkimusseminaariin, joka alkaa viikon päästä! Loistavaa päästä aloittamaan prosessia pro gradu. Vaihtoehtoja on tosin vieläkin vähintään kolme, mutta ajatukset tarkentuvat kyllä sen suhteen. Siitä lisää myöhemmin!

Tämän kertainen työura Suomen Kuntoliikuntaliitossa loppuu valitettavasti sairausloman aikana. Lääkärisedän mukaan diagnoosi on Lumbago cum ischiades. Mutta nyt jo kuitenkin pystyy istumaan, että eiköhän se siitä. Se on vaan hanurista, että kun opiskelut alkaa, ei oikein voi olla sairauslomalla. Seminaari ei jää sairausloman ajaksi tauolle! Toivotaan siis, että selkä paranee. Nyt.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kotimaan matkailua ja kalastusta

Tänä kesänä sain nauttia hurjat kaksi viikkoa aivan oikeasta kesälomasta. Sehän oli tietysti hienoa, joskin huonona puolena mainittakoon turha lyhyys.

Ensimmäinen lomaviikko sujui Rukan maisemissa Stigun hommaamassa mökissä. Agendalla kalastelua! Kalastimme mm. Kitkajoen yläosaa, jossa ainakin kolme koskea sai maistaa keloista vapautuvaa siimaniskun piiskaa. Koskien nimiparhaimmistoa edusti ehdottomasti Kiveskoski, josta Lotta sai noin viidennellä heitolla hieman alamittaisen, mutta erittäin komean taimenen. Muuten Kiveskoski oli kalansaaliin puolesta kovin rauhallinen – maisemaltaan toki kaunis.

Kenties vaikein lausuttavista oli Käylä, josta allekirjoittanut sai Meppsin ykköskoon lipoilla äärimmäisen ahnaita särkiä. En aiemmin, ainakaan muistaakseni, ole särkiä virvelillä saanut. Janne puolestaan otti komean hauen, joka tosin välittömästi vapautettiin perkeleiden lentäessä: ”ei tänne asti haukia tultu hakemaan!” Margitilla kävi isompi kala pyörittelemässä päätään lipassa hetken, mutta katosi lopulta kuohuihin.

Kolmas kohde oli Juuma, jossa kalastettavaa aluetta oli vaikeakulkuisen rannan ja kahluuvarustuksen puuttuessa melko vähän. Haukeahan sieltäkin tuli, mutta ensimmäisen niistä otin ylös – lopulta haukifileet joutuivat pannulle ja hyvin maistuivat. Stigu otti harjuksen ylös, mutta tulkitsi sen alamittaiseksi ja päästi menemään; tämä aiheutti loppuvaiheessa pohdintoja siitä, että olisiko se sittenkin ollut 35cm…

Pyrimme myös käymään Kiehtäjännivalla, joka esitteen kartan mukaan sijaitsi helpon jotostelun päässä. No niin, siinä polun vieressä oli suota. Ja arvatkaa, oli muuten moskiittoja. Pirusti tai sikana, älyttömän paljon joka tapauksessa. Käännyttiin takaisin, kun uhkasi veri loppua. OFF hyttyskarkotteiden käyttö oli reissulla melko vahvaa – toisin kuin ko. purkkien kyljissä lukeneiden tehoamisaikojen paikkansa pitävyys. Purkin kyljessä luki teho 6h. Sillä liene tarkoitettiin sen purkin kestoaikaa, sillä suihkautuksen tehovaikutus jäi kenties minuutteihin.

Loppuviikko kalastettiin Kuusinkijoen yläosaa, ja sieltä tuli kalaa. Lotta sai kaksi mitat täyttänyttä harjusta! Alamittaisia taimenia tuli liikaa, ahneita. Täysin ehdoton ykkösviehe oli Mepps ykkönen, hopea punaisilla pilkuilla. Kävimme ostamassa Kuusamon Prismasta ko. lipat lähes loppuun.

Paluumatka pyöräytettiin käyntiin sunnuntaina ja MM-finaali valitettavasti katsottiin. Paikkana oli Tornio tai Kemi, en nyt muista. Matkan varrella kierrettiin Kemijärven kautta Rovaniemelle ja käytiin totta kai joulupukin maassa.

Tästä matka jatkui Iisalmen panimomuseon kautta Lapualla yöksi. Lapualta taas Ruonan kautta Keskisen kyläkauppaan. Ruonalla syötiin seniorin savustamaa lahnaa aamukahvilla, hyvää oli! Keskiseltä taas löytyi halpaa siimaa ja naisille paljon (kuulemma) halpoja vaatteita. Tästä matka jatkui Äänekoskelle ja siellä meidän mökillä, jossa sielu lepäsi.

Lopulta reissu tietysti loppui, mutta täytyy sanoa että Suomea kannattaa kiertää!

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

”Ahaa” kävi mielessä ja öljylamppu syttyi hitaasti mutta savuttaen

Se on kummallista, kuinka välillä ajatukset irtaantuvat siitä, mitä on tekemässä. Kuten nyt esimerkiksi tässä jokin päivä Kuntofestaria työstäessä. ”Ahaa” kävi mielessä ja öljylamppu syttyi hitaasti mutta savuttaen. ”Taisin keksiä hyvä idean”, viitaten seuraavaan lukuvuoteen ja gradu-prosessin aloittamiseen. Jonka nyt olen ilmeisesti aloittanut päässäni, en suinkaan päissäni (paitsi ehkä joskus).

Ei siinä, ajatuksia on tullut päähäni useasti – uskokaa tai älkää. Ja nyt siis tarkoitan erityisesti historiaan liittyviä kysymyksiä, jotka kiinnostavat niin, että niistä voisi kuvitella tekevänsä jonkinlaista selvitystä. Näitä on siis ollut: laskin jossain vaiheessa, että gradua ajatellen on jo käynyt mielessä ainakin kahdeksan eri ideaa, jotkut realistisempia kuin toiset, jotkut taas aivan huuhaata. Mutta semmoista se on minun kohdallani ainakin. Musta vahakantinen vihko täyttyy ideoista ja bussissa kirjoitetuista epäselvistä merkinnöistä. Ja niitä kun ajan päästä selailee, saattaa niistä löytää jopa jotain ajattelemisen arvoistakin. Näin on ainakin siis omasta mielestäni. ;)

Suurin primus motor ajatteluni pohjalla on tällä hetkellä Ukkini kirjoittama muistelmiensa käsikirjoitus, jota kukaan kustantaja ei tajunnut ottaa julkaistavakseen. Tästä ideaani on muodostunut se, että ajankohta jota tahdon tarkastella, voisi hyvinkin olla 30-luku, 39–44 tai 45- n.50. Jokaiseen ajankohtaan liittyy Suomen poliittisen historian kannalta erittäin kiintoisia ja merkittäviä tapahtumia, joista tarkasteltavaa löytyy. Entä jos pelaisin sitä Ukin kirjoittamaa muistamaansa vasten? Löydänkö itseni kohta koheltamasta jostain mikro-mentaali-historiapolitiikasta? Tai ”uuden sotahistorian” parista? Näin saattaa käydä, pelkään pahoin. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että ajanjaksoksi valikoituu mahdollisesti sotien aika. Ja sen verran uskallan ajatuksiani avata, että kyseeseen saattaisi tulla jotain historiankirjoituksen historiaa.

Minulla on myös lainassa tällä hetkellä kenttäpostia niin talvisodan ajalta, kuin jatkosodan lopulta. Talvisodan ajalta kyseessä on isäni isoisän kotiin lähettämiä kirjeitä, miehen joka lopulta kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Jatkosodan lopulta taasen on äitini isän lähettämiä kirjeitä pian tulevalle vaimolleen. Molemmat kirjesarjat ovat kyllä tunnelataukseltaan valtaisia. Ja sekin, että niitä kirjeitä on kirjoitettu noin 70 vuotta sitten sodassa ja että minä luen niitä kotona työpöydän äärellä: ihmeellistä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kalaan - mars!

Hei, vain kuukausi edellisestä tekstistä. Olenpa aktiivinen.

Kalastaminen on kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Paitsi ehkä silloin, kun jää uistin puuhun, tai vastaavaan paikkaan. Mutta muuten, ah.

Minä ainakin olen aivan metsäläinen. Luonto on hieno asia, ja mikä hienointa: meillä on mahtava luonto. Ja jopa aivan pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi Luukin ulkoilualue, öö, Luukissa. Viikon sisään käynyt pariinkin otteeseen erilaisilla miehityksillä - ja aina on tullut kalaa! (Mukana joskus olleet tietävät, että kalat eivät välttämättä ole suuria, tai välttämättä määräkään ei päätä huimaa, mutta kuitenki.)

Ehkä vielä tällä viikolla uudestaan!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Aurinko paistaa!

Ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa!

Kesä lienee tuloillaan, minä ainakin pidän siitä. Vaikka nyt tietysti pitäisi perussuomalaiseen tyyliin ryhtyä mussuttamaan asiasta.

Lueskelen Heikki Ylikankaan kirjaa Romahtaako rintama?, melko mielenkiintoista mutta myös hieman ärsyttävä kirja. Huomaa hyvin, että kyseessä on kirja jolla otetaan osaa tieteelliseen keskusteluun. Ei siinä, hyvä asiahan se on!

Mielenkiintoista on esimerkiksi ihmeellinen huojuminen lähteiden merkitsemisessä, sota-arkistoon viittaukset ovat osaltaan muotoa tulonumero ja mapin numero, esimerkisi kuvitteellinen T 20054/9. Siihen mappiin kun mahtuu varmaan lähemmäs puolen tuhatta liuskaa, niin etsi nyt noilla koordinaateilla. Ja sitten jotkut viittaukset on merkitty hyvin tarkasti, järjestimet, dokumentin numero ja aihekin kertoen.

Aihe kuitenkin on kiinnostava, kuinka Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä -44 vaikutti tilanteeseen ja kuinka sotilaskarkuruus ym. kohosi suuriin lukuihin. Ja siitä seurauksena taas upseerin aseenkäyttöoikeus ja vapaasti sovellettu laki siitä, kuka ja missä on velvoitettu teloittamaan sotilaskarkurin. Aika rankkaa peliä.

Nyt kuitenkin on moccamaster-kahvit imaistu napaan ja aika siirtyä auttamaan vaimoa siivoamisessa.

torstai 6. toukokuuta 2010

Kaikenlaista

Morjens vaan, eipä ole ollut hetkeen mitään kirjoitettavaa.

Mutta mielenkiintoisia asioita on kuitenkin taas ilmassa! Tai ehkä päässä, kirjoissa, ym ym. Luen omasta mielenkiinnosta Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus nimistä teosta. Ensimmäisen maailmansodan mentaalihistoriaa. Erittäin mielenkiintoista kuvausta ajasta dramatisoituna. Melkein kuin kaunokirjallisuutta lukisi.

Englund esittelee ensimmäisen maailmansodan ajalta lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä nipusta "päähenkilöitä". Lähteinä hän käyttää mm. päiväkirjoja ja kirjeitä mielenkiintoisella tavalla.

Jostain syystä ensimmäisen maailmansodan tietämykseni on jäänyt aika matalalle tasolle, mutta lukiessa se ei kuitenkaan haittaa. Mikäli henkilöt ovat olleet osallisina merkittävissä taisteluissa, siitä on maininnat. Muutenkin tärkeimpiä taisteluita ynnä muita on merkitty alaviitteisiin.

Juuri tällä hetkellä kuitenkin valmistaudun tilastotieteiden johdannon tenttiin sekä ruotsin tenttiin. (eikä mene ehkä niin mainiosti, kuin voisi)

Ja tänään paistoi aurinko! Parvekkeella oli erittäin mukava lukea edellä mainittua kirjaa ja juoda kahvia. Huomenna kahvin juominenkin on kivempaa, ostin vihdoin uuden kahvinkeittimen rikkoutuneen tilalle.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Urheilusta ja muusta

Terve! Urheileminen ja liikkuminen on kivaa. Vaikka se ei tietysti aina olekaan kovin mukavaa, mutta kuitenkin. Seuraavaksi suuntaan salibandyharjoituksiin, jotka ovat jo kauden kolmanneksi viimeiset. Sitten sekin on kevään osaalta aikalailla paketissa.

Vihreän pikakiiturin, eli siis armeijan vanhan polkupyörän, huolsin kuntoon. Viritinpä hajonneen dynamonkin kuntoon. Se nyt ei vaatinut muuta kuin jonkun verkkovirtamuuntajan ja leathermanin. Siitä sitten vaan niks ja naks, ja entisen viesti-säkin rutiinilla johdon kuorinta. Seuraava vaihe oli helppo, liitä näin syntynyt johto dynamoon ja siitä valaisimeen. Pyörä pyörimään ja niin sanotusti valoja päälle!

Eilen luin Carlo Ginzburgin teoksen Juusto ja madot. Oli muuten mielenkiintoinen. Muutenkin olen lukemassa siis yhteen talous- ja sosiaalihistorian tiedekuntatenttiin ja tenttikirjallisuus poikkeaa erittäin positiivisella tavalla tavanomaisesta poliittisen historian tenttikirjallisuudesta. Mikrohistoriaa ja mentaalihistoriaa, mikäs siinä! Kannattaa ainakin vilkaista.

Myös ensimmäiset kaksi kh-vuorokautta plakkarissa. Ehkä lisää tiedossa syksymmällä, jos vaikka pääsisi Seniorin kanssa tasoihin. ;)

Ja sitten valmistautumaan treeneihin. Muistakaahan kaikki liikkua! (Ja olla jouten, kun sen hetki on)

torstai 1. huhtikuuta 2010

Aika

Aika mielenkiintoinen asia tuo aika. Aiheeseen liittyen suosittelen selaamaan E.P. Thompsonin artikkelin Aika, työkuri ja teollinen kapitalismi.

Mielenkiintoisia kommentteja ajan käsityksestä. Huomaan itsekin välillä ajattelevani hieman samaan suuntaan, kuin 1700-luvun Engalnnissa. Käytettyä aikaa ei saa koskaan takaisin, kannattaa käyttää jokainen hetki hyödyllisesti! No juu, ajankäytön tehokkuus on tietysti hyödyllinen taito. Varsinkin jos täytyy aikaansaada. Mietitäänpä vaikka sitä, kuinka rahvaan joutilaisuus oli kaiken pahan alku ja juuri. Työnantajan ratkaisu: maksetaan niin vähän palkkaa, että työläisen on pakko tehdä niin pitkää työpäivää, että on sen jälkeen niin uupunut, ettei jaksa enää mellastaa tai ryypiskellä. Logiikkahan tuokin, mutta minä kyllä nousisin vastarintaan.

Joutilaisuus kunniaan! Joutilaisuus ei ole paha asia, paitsi ehkä sitten jos ei muuta teekään kuin ole jouten. Joutilaisuus antaa aivolle mahdollisuuden työstää ajatuksia ilman turhia rasituksia. Minun kohdalla siitä ei tulisi yhtään mitään, jos täytyisi koko ajan toimia. Ajattelutyössä ei voi laskea tehokkuutta, toisin kuin jossain muussa. Ajatusten irroittaminen työstettävästä asiasta on usein parempi ratkaisu, kuin väkisin eteenpäin puskeminen joka ei vie eteen eikä taakse. Tätä tekstiä kirjoittaessani toteutan juuri sitä. Kirjastossa lukemassa, mutta enpä luekaan, vaan kirjoitan.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Helsinki ja vuosi 1918

Oliko se vapaussota vai luokkasota? Vai sisällissota vai kapina? Näitähän tunnetusti riittää. Itse olen päätynyt siihen, että sisällissota on yhtä hyvä, kuin muutkin hyvät termit. Yltiöneutraali vuoden 1918 sota on syystä tai toisesta alkanut ärsyttämään.

Joka tapauaksessa, olen prof. Hentilän luentokurssin osana kirjoittamassa esseetä aiheesta saksalaiset Helsingissä vuonna 1918: saksalaisten hyökkäys ja liikkeet, taisteluista jääneet jäljet ja niin pois päin. Aihe on varsin mielenkiintoinen ja olen jopa mieluusti lueskellut kirjallisuutta. Esseetäkin kirjoittanut huomattavan aikaisin, eli ennen annettua aikamäärettä.

Suomen senaatti pyysi Saksalta apuretkikunnan lähettämistä ja niinhän niitä saksalaisia sitten tuli. Mannerheim muistelmissaan esittää hyvin närkästyneitä kommentteja saksalaisten kutsumisesta.

Kuinka on yleensä käsitettävissä, että hallitus ensin suostuu nimittämään ylipäällikön, joka ennen vastuun ottamista on asettanut tinkimättömäksi ehdoksi, ettö ulkomaista interventiota ei pyydetä, ja sitten tällä lailla panee hänet tapahtuneen tosiasian eteen - edes neuvottelematta hänen kanssaan ja kysymättä hänen mieltään niistä poliittisista, strategisista ja teknillisistä kysymyksistä, jotka sellaiseen toimenpiteeseen liittyvät, puhumattakaan siitä, että olisi ennakolta ilmoittanut toimenpiteeseen ryhtymisestä! (Mannerheim, Gustaf: Muistelmat I, 297.)

Saksalaisia pyydettiin ja saksalaiset tulivat - hätiin tai ei, mutta tulivat kuitenkin.

Saksalaiset perustivat apuretkikuntaa varten uuden sotatoimiyhtymän, Itämeren divisioonan jonka johtoon määrättiin kreivi von der Goltz. Lisäksi saksalaiset perustivat joitakin muita osastoja.

Aamulla 3.4. saapuivat Saksan laivasto-osastot Hangon edustalle ja neuvottelija rantautui Russarön linnakesaarelle, jossa oli venäläinen varuskunta. Venäläiset joukot antautuivat ilman vastarintaa ja punaiset poistuivat junalla Hangosta vieden veturit mukanaan. Saksalaisten etujoukot miehittivät tärkeimmät sijainnit ja nostivat Saksan sotalipun salkoon kaupungin korkeimmalla paikalla.

Aamulla 5.4. Itämeren divisioona aloitti marssin kohti Tammisaarta. Merkittävää vastarintaa saksalaisjoukot kohtasivat Karjaalla, joka valloitettiin 6.4. Punaisten joukot vetäytyivät ja Itämeren divisioonan pääjoukot etenivät kohti Helsinkiä marssien Snappertunan ja Inkoon kautta Kirkkonummelle. Yleistilanteeseen vaikutti oleellisesti Mannerheimin joukkojen voitto Tampereesta 6.4. sekä punaisen kansanvaltuuskunnan siirtyminen Helsingistä Viipuriin huhtikuun 5. päivä, punakaartin esikunta seurasi esimerkkiä ja siirtyi myös Viipuriin kaksi päivää myöhemmin. Osasto Brandsteinin joukot nousivat Loviisassa maihin 6.4.

Leppävaaran, joka oli Helsingin maalinnoitusten läntisen rintaman edessä, saksalaisjoukot saavuttivat 11.4. Saksalaiset vaativat punaisten antautumista neuvotteluissa, joita osapuolten välillä käytiin. Punaisten johdon toiminta oli epävarmaa, lopulta antautumiskäskyä ei annettu ja Itämeren divisioona kävi tykistön tukemana hyökkäykseen.

Punaisten johto oli siis poistunut Helsingistä - voin kuvitella että se vaikutti punakaartin toimintaan!

Saksalaiset löivät punakaartin puolustuksen. 13.4. oli punainen Helsinki, kuten sanotaan, historiaa. Eipä siinä pitkään kestänyt, kun taistelut kaupungista alkoi varsinaisesti 12. päivä. Saksalaisten sotataito kaikkine aspekteineen oli varmasti aivan toista luokkaa, kuin punakaartilla. Varsinkin, kun punakaartin parhaat ainekset jauhautuivat Tampereen puolustuksessa - Helsingissä olleet joukot olivat sodan aikana pääasiassa suorittaneet vartiointitehtäviä. Osa oli myös puolipakolla värvättyjä.

Loppuun vielä toinen lainaus itseltään Mannerheimilta: 12. päivänä saksalaiset tunkeutuivat Helsinkiin kaupungissa olevien suojeluskuntaosastojen tukemina, ja 14. huhtikuuta oli valtaus saatu päätökseen. (Mannerheim, Gustaf: Muistelmat I, 329.) Täytyy todeta, että tapahtumat eivät välttämättä noin yksioikoisesti tapahtuneet, ja ehkäpä ne saksalaiset tunkeutuivat lähestulkoon omin voimin Helsinkiin. Valkoiset kyllä nousivat Helsingissä maan alta tappeluihin mukaan, sitä ei käy kieltäminen. Lukemani perusteella olen muodostanut käsitykseni siitä, että saksalaisten työ, marssia Helsinkiin ja valloittaa se, ei vaatinut juurikaan apuja valkoisten sotureilta.

Kannattaa käydä metsästämässä jälkiä pääkaupunistamme, jotka ovat huhtikuulta -18!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Blogi

Päätin avata itselleni blogin, sillä kirjoittaminen on mukavaa.

Ja se taas mistä aion kirjoittaa, vaihtelee. Ideana on kuitenkin kommentoida lukemiani kirjoja, pääasiassa oman ymmärryksen auttamiseksi. Vaikka kaikki kirjat eivät ole mielenkiintoisia, niin en sen anna haitata. Opiskelun puolesta saa kirjoja lukea, vaikkei aina tahtoisikaan!

Mutta miksipä en myös kirjoittaisi urheilusta, sillä se on lähellä sydäntä. Ja toisaalta myös, kun työtäkin välillä teen, niin saattaapa sieltäkin joutaa kommentti kirjoituksiin!