maanantai 27. syyskuuta 2010

Sivu tutkimuskurssipäiväkirjasta 2

Taas tuli kirjoiteltua hieman tutkimuskurssipäiväkirjaa. Mielenkiintoinen seikka on se, että palautus tälle osalle on vasta yli kuukauden päästä ja silti kirjoitin sen jo. Tämä oli varmasti kuitenkin hyvä asia, sillä enhän minä enää juuri mitään muistanut viime luennosta tässäkään vaiheessa. Ja siitä nyt on kuitenkin vasta alle viikko (eli kuusi päivää).

Tässä siis katkelmia kirjoittamastani:

Luennon aiheena oli aikaisempi tutkimus ja käsitteet historiantutkijan työssä. Nämä ovat luonnollisesti merkittävässä osassa historiantutkijan työssä. Mielestäni ehkä oleellisimpana seikkana luennolla nousi esille se, että aikaisemman tutkimuksen merkitys ei pääty vain prosessin alkuun vaan vaikuttaa suhteen määrittelyn kannalta koko tutkimusprosessin ajan. Lukiessani oman aihepiirin aikaisempaa tutkimusta, joka on saanut ”purkutuomion” seminaariesitelmääni, nousi jo alkuvaiheessa mieleeni näitä luennolla käytyjä aiheita.

Heti työnsä alkupuolella Saraste toteaa aikaisempaa tutkimusta oman työnsä kannalta olevan vain niukasti ja lähteistä mainitessaan hän kirjoittaa, että on ”jouduttu turvautumaan arkistolähteisiin”. Tämä tietysti pisti kovasti silmään, ja siitä saattaa irrota jonkinlaista pointtia myös seminaariesitelmään. Mietin, että mitä se kertoo tutkimusperinteestä, jos arkistolähteitä oikein joudutaan käyttämään? Tai ylipäänsä mistä se kertoo (vai kertooko se nyt yhtään mistään)?

Seuraavaksi alan kaivamaan aihepiirini liittyvästä aikaisemmasta tutkimuksesta tutkijan käyttämiä metodeja, aineistoja ja ynnä muita. Samoin oman aihepiirin perustelua ja pohjustusta varten täytyy pohtia miten sodan historiaa on lähestytty uuden sotahistorian näkökulmasta. Sotahistorian ja uuden sotahistorian pohdinnat ovat jo nyt aiheuttaneet kysymyksen siitä, tahdonko että aihepiirini liitetään sotahistoriaan mitenkään. Ajattelen, että kai se on siinä mielessä hieman pakko, sillä aihepiirini ajankohta nyt ”sattuu olemaan” jatkosodan aika. Kuitenkin minusta tuntuu siltä (ainakin tällä hetkellä), että tavoitteeni tulee olemaan huomattavasti paljon enemmän siinä ”työssä”, jota tarkoitukseni on tutkia. Mutta koska en voi millään irrottaa tarkastelua mihinkään tyhjiöön, tulee sota olemaan siinä mukana. Ehkäpä siis ”uusi sotahistoria” on juuri sitä, mitä on tulossa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Sivu tutkimuskurssipäiväkirjasta 1

Parhaillaan on käynnissä tutkimusseminaari, jossa tarkoituksena on pohtia tulevan gradun aihepiiriä, kysymyksen asettelua ja niin edes päin. Seuraavaksi yritän ymmärtää ajatuksiani paremmin kirjoittamalla otteita tutkimuskurssipäiväkirjasta.

Ensimmäisen seminaarikerran aikana oikeastaan konkretisoitui ajatus siitä, olisiko työni aihepiirin taustalla olevana moottorina ”työ”. Tämä vaikutti oikeaan suuntaan johtavalta ahaa-elämykseltä, jota varmasti olen aiemminkin miettinyt mutta nopeasti siitä sen enempää välittämättä. Työ on aivan oleellinen, sillä isoisäni, jonka muistelmista käsin aion aihepiiriin käydä kiinni, oli nimenomaan töissä jatkosodan aikana, palkattuna ammattilaisena. Jäin pohtimaan myös, että olisiko aiheen tarkastella mitä kaikkia ryhmiä on löydettävissä sodan ajan armeijasta, jotka olivat ammatissaan. Tähän tietysti sisältyvät ammattiupseerit ja lääkärit, sekä rakennusmestarit kuten isoisäni, mutta oliko vielä jotain muita? Oman lisänsä tarkastelulle varmasti antaisivat myös työvelvolliset joukot, jotka ilmeisesti käsitti melkein kaikki loput suomalaiset miehet, jotka eivät olleet syystä tai toisesta rintamalla. Tähän aspektiin odotan löytäväni vastauksia.

Mikrohistoriallinen näkökulma – tai tulokulma – tuntuu sellaiselta, että siitä tahdon lähteä liikkeelle. Kävin jo lainaamassa kirjastosta prof. Peltosen Mikrohistoriasta kirjan, jonka lukemista odotan innolla. Mietin heti luennon jälkeen, että alku voisi olla siitä, kuinka välirauhan aikana talvisodassa käteensä haavoittunut mies suoritti talvisodan takia keskeytyneet rakennusmestarin opintonsa loppuun Helsingissä ja ammattiaan vastaaviin töihin puolustusvoimien linnoitusjoukkoihin.

maanantai 6. syyskuuta 2010

1918

Katsottiin vaimon kanssa uudempi elokuvaversio loistavasta trilogiasta Täällä Pohjantähden alla. Ei kyllä ollut mikään hyvänmielen elokuva, mutta eipä kai sitä kukaan odottanutkaan. Ei vaan hyvin kuvattiin sisällistappelujen aikaa. Ensiksi punaisten terrori, sitten valkoisten vastaava. Paljon pistettiin multiin tuoreen tasavallan kansalaisia. Täytyy jossain vaiheessa lukaista trilogia uudestaan, sillä elokuva ei vienyt tarinaa loppuun.

Mutta sitä voi kanssa välillä pohtia, kuinka suuri määrä suomalaisista oli aseissa sisällissodan (vai vapaussodan tai kapinan, tai mikä se nyt sitten olikaan) aikana. En nyt muista tarkkaan, mutta olisiko se ollut jossain maksimissaan 200 000 miestä aseissa, yhteensä siis. Tai 100 000 valkoista ja 75 000 punaista? Täytyy tarkistaa faktat, palaan tähän siis myöhemmin.

Ja se on hämmentävää, kuinka siitä sodan nimestä saadaan väännettyä vieläkin. Kun eihän se nyt ole se asian ydin, millä nimillä asioista puhutaan, kunhan puhutaan (tai kirjoitetaan). On se vaan sitä menneisyyden hallintaa, jossa suomalaisilla on vielä kipupisteitä. Sekä tietysti aina yhtä mielenkiintoista historiapolitiikkaa. Näihin aiheisiin tulen siis vielä palaamaan.