lauantai 31. maaliskuuta 2012

70 vuotta sitten Vitelessä

Palataan taas kerran jatkosodan aikaan. Kuten on tullut kirjoitettua kerran jos toisenkin, niin isoisäni toimi 1941-42 Linnoitusrakennuspataljoonan 211 toisessa komppaniassa joukkueenjohtajana. Pataljoona erikoistui lentokenttätöihin, joiden parissa isoisäni näin ollen myös työskenteli.

Gradussani lähtökohtana oli isoisäni tekemä työ, joten luonnollisesti LinRP 211 sai osansa. Selailin tuossa arkistossa ottamiani kuvia ja vastaan tuli seuraavanlainen millimetripaperille mittakaavassa 1:10000 piirretty kuva Vitelen lentokentästä, jonka LinRP 211 kunnosti käyttökelpoiseksi jatkosodan alkupuolella.



Tarkempi kuva oikeasta alakulmasta.



Ihmettelin hieman gradua tehdessäni, kun LinRP 211:n sotapäiväkirjasta löytyi maininta siitä, että sotilasvirkamies V.V. Mäkinen lähti komennukselle Viteleen 23.3.1942 ja palasi sieltä 28.3., mutta mitään mainintaa tehtävästä ei ollut. Myöskään en löytänyt kyseisestä komennuksesta komennustodistusta.

Nyt kuitenkin alkoi sytyttämään, kun katsoin tuota kuvaa ja siinä olevaa päivämäärää. Mitäs siitä voisi todeta? Kirjoitusvaiheessa en "tiennyt", mitä ukkini Vitelen komennuksella teki. Nyt tiedän, vaikka mistään en ole uutta materiaalia saanut. Parempi joskus kuin ei koskaan!

Jos nyt kirjoittaisin graduni kolmoslukua, voisin olla hieman tarkempi kuin mitä olin ja kirjoittaa jotain muutakin kuin vain:

"23.3. hänet määrättiin komennukselle Viteleen. Takaisin Viitanaan Mäkinen palasi 28.3".

Erittäin mielenkiintoista, kuinka alitajuiset yhteydet asioiden välillä muodostuvat. Historian tutkiminen on salapoliisin työtä. Todettakoon myös, että joskus asioiden ymmärtämisessä kestää. Mutta pakotapa aivot ymmärtämään? 

Lisäys 19.4.: Google mapsista voi katsoa, missä Vitele kartalla sijaitsee nykyjään. Ja silloin ennenkin.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ajatelmia

Ostin tuossa hetki sitten kirjan Ratakatu 12, joka siis on 2009 julkaistu Supon historia. Tästähän oli muistaakseni keskustelua jopa. Odotan siis mielenkiinnolla sisältöä. Kirja tosi njoutuu ns. lukujonoon, mutta katsotaan, ehkä se kiilaa pari paikkaa eteenpäin.

Toinen seikka, kirja maksoi reilun vitosen. Eihän siinä summassa ole järkeä? Paitsi tietysti minun mielestä, koska olen (vielä hetken) köyhä opiskelija.

Osallistuin viestinnän oppiaineen luentosarjaan aiheesta tiedeviestintä, joka oli heti vuoden alussa. Yhdellä luennolla käsiteltiin tiedekirjoja. Yksi johtopäätös oli, että kirjoittajat eivät juurikaan rahaa saa. En muista sen tarkemmin, liekö sillä nyt väliäkään.

Joka tapauksessa nyt ostamani kirja oli jäätävän halpa. Normaalihintaisena taas en olisi sitä ostanut, kun lappuun oli isketty 40.30 €. Kyllä on sanottava, että uudet kovakantiset kirjat ovat arvokkaita. Enemmän pehmeillä kansilla ja hieman pienemmillä hinnoilla, kiitos. Pidän kirjoista ja tietenkin ennen kaikkea niiden lukemisesta (kunhan vielä teksti ja ajtus ovat hyviä). Näin tyhjätaskun näkökulmasta kiitokseni antikvariaateille ja älyttömille alennuksille.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kirja holokaustista


Antero Homilan Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat on viimeisin lukemani kirja. Täytyy sanoa, että aihe on ahdistava. Holmila käy kirjassaan läpi holokaustin historiasta valitsemansa johtoteemat, joiden mukaisesti myös kirja on rakennettu neljään osioon. Nämä ovat taustatekijät, tekijät, uhrit ja sivustaseuraajat sekä jälkipolvet. Seuraavassa nostan muutamia seikkoja kirjasta esille tahtomatta kuitenkaan referoida liiemmin.

Ensimmäisessä osiossa tarkasteluun joutuvat siis holokaustin taustatekijät. Esille nousee esimerkiksi pitkään jatkunut antisemitismi, joka ei tosiaan ollut ainoastaan Saksalle ominaista. Eikä myöskään pelkästään aikansa tuote. Holokaustia tutkittaessa ei tietenkään voi välttyä Hitlerin käsittelyltä ja sen Holmila tekee hyvin.

Tekijät joutuvat tarkasteluun toisessa osiossa. Holmila tarkastelee muun muassa, miten päätökset juutalaisten tuhoamisesta tehtiin. Usein on tapana vetää yhtäläisyysmerkit holokaustin ja Aushcwitzin välille. Holmila tyrmää käytännön, sillä se yksinkertaistaa liikaa, sillä kyseessä oli huomattavasti laajempi tragedia, Euroopan laajuinen. Osansa saavat natsien kanssa yhteistyötä tehneet, joita löytyi käytännössä kaikista Saksan alle joutuneista kansoista. Holmila käsittelee myös perustellusti aihetta, joka on varmasti oikeutettu. Mistä löytyivät holokaustin toteuttajat?

Suomi saa osansa, kuten asiaan kuuluu. Tässä yhteydessä mainitaan luonnollisesti Elina Sanan Luovutetut sekä Oula Silvennoisen Salaiset aseveljet ja käsitellään historiakeskustelua Suomen kohdalta. Sivukommenttina todettakoon, että Silvennoisen väitöskirja on erittäin kiinnostava ja perusteellinen teos Suomen ja Saksan yhteistyöstä. Elina Sanan kirjaa sen sijaan en ole lukenut, pitäisiköhän? Siitä on kuitenkin puhuttu kohtuullisen paljon juutalaisten luovuttamisten yhteydessä.

Kolmannessa osassa Holmila käsittelee holokaustin uhreja, joita on laskettu olleen yli 6 000 000, hirvittävä määrä ihmisiä kaasukammioihin, joukkohautoihin ja polttouuneihin. Pistää miettimään. Holokaustista on puhuttu myös teollisena kansanmurhana, mutta tätä väitettä Holmila ei komppaa. Perustelut ovat siinä, että valtavat määrät holokaustin uhreista niitettiin hautoihinsa konekivääreillä. Neljäs osio käsittelee sivustaseuraajia ja jälkipolvia. Erittäin mielenkiintoinen on 11. luku, joka on otsikoitu ”Holokaustin jälkeen: muisti, muistot ja historianpolitiikka”.

Kokonaisuudessaan kirja on vahva. Holmila käy läpi lähes kaiken kuviteltavissa olevan holokaustin historiasta, ainakaan en keksi lisättävää. Työn jälki on vakuuttavaa, teksti toimittaa tehtävänsä ja esimerkiksi lukujen välinen silloitus on ansiokasta. Huomaan Holmilan historian metodologisessa ajattelussa yhteneväisyyksiä oman ajatteluni kanssa, joten kirjan hyvänä pitäminen varmaan nousee myös tältä pohjalta. Sivulla 15 Holmila toteaa äärimmäisen osuvasti:

”Tosin muistettakoon, että kuka tahansa historioitsija, joka tutkii mitä tahansa aihetta, on taipuvainen korostamaan juuri oman aiheensa historiallista merkitystä.”

Holokaustista on keskustelua lähes jatkuvasti, joku kieltää sen ja niin edelleen. Oma tietämykseni holokaustista nousi valtavasti luettuani Holmilan kirjan. Tämä tietämys ei ole ”kivaa” tietämystä, mutta tärkeää. Mikäli lukija tahtoo suoria ja selkeitä vastauksia holokaustiin, saa hän pettyä. Kyseessä ei ole mikään yksinkertainen asia, jota Holmila on tutkinut.

Suosittelen kaikkia lukemaan kirjan – mutta ei iltalukemisena.