torstai 24. toukokuuta 2012

Sotatieteiden päivät 2012 - kommentteja osa 1

Kuten otsikosta voi päätellä, osallistuin Sotatieteiden päiville 2012, jotka järjestettiin seitsemättä kertaa. Tapahtuma otti paikkansa Maanpuolustuskorkeakoulun tiloissa Santahaminassa 23.-24.5. Symposiumin teemana oli "Muutos - syitä, seurauksia, ratkaisuja". Edellisen kerran sotatieteiden päivät järjestettiin toissa vuonna ja silloin havahduin koko tapahtumaan viikkoa sen pitämisen jälkeen. Nyt kävi parempi tuuri ajankohdan puolesta ja myös se helpotti suuresti, että olen korkeakouluharjoittelijana MPKK:n sotahistorian laitoksella.

Ensimmäisen päivän ohjelma oli sama kaikille ja puheenvuorot käytettiin englanniksi. Sotatieteiden päivien teema oli erittäin ajankohtainen, jos vaikka miettii Suomessa käytävää Puolustusvoima-uudistusta. Pääesikunnan päällikkö vara-amiraali Juha Rannikko pitikin hyvän esitelmän aiheeseen liittyen. Hänen englanninkielinen ulosantinsa oli erittäin selkeää ja puhui muutenkin hyvin. (Kaikki suomalaiset kun eivät tuota lontoon slangia kovin kauniisti hallitse, tämä tuli kuultua.) Tätä seurasi ruotsalainen näkökulma, joten siinä muodostui jopa jonkinlaista dialogia muutosten kesken, jos näin voi sanoa. Nämä olivat aamupäivän parhaat esitykset.

Lounaan jälkeen puhujan paikalle asteli norjalainen professori Nils Petter Gleditsch PRIO:sta (Peace Research Institute Oslo), joka piti erittäin kiinnostavan esitelmän otsikolla "Changing threats - changing conflicts". Esitelmässä käsiteltiin mm. sitä, kuinka virallisten sotien määrä on laskenut ajan myötä, mutta kuinka kuitenkin koko ajan suurempi osa valtioista on osallisena aseellisissa konflikteissa. Islamin uhasta on keskusteltu paljon, totesi professori. Tämän jälkeen hän esitti kuvan jossa esitettiin määrät konfliktien perusteista. Näissä kuvissa näkyi, että islamilaisten konfliktien määrä on pysynyt pitkän aikaa lähes samana kun taas muiden osuus oli vähentynyt. Islamilaisten konfliktien suhteellinen osuus siis kasvoi vaikka määrä ei niinkään. Tässä nyt oli vain yksi esimerkki.

Muiden esitysten osalta ei jäänyt kovinkaan suuria ajatuksia päähän pyörimään. Muutamassa tuli todettua, että esimerkiksi suoraan paperista luettu esitys ei ole välttämättä kovinkaan yleisöystävällinen. Jäin kuitenkin erittäin positiivisin mielin odottamaan toista päivää ja eri sotatieteiden alojen työryhmiä, joiden esityksistä saattoi valita kiinnostavimmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti