tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kohti jatko-opintoja

Kävin tuossa keskustelemassa professori Pauli Kettusen kanssa jatko-opinnoista. Olen tässä ajan kuluessa vakuuttunut siitä, että historian tutkiminen on se juttu, jota tahdon tehdä. Nyt oli hyvä hetki laittaa liikkeelle Operaatio jatko-opinnot. Professori Kettunen oli sitä mieltä, että minun kannattaa tarttua tutkimusaiheeseen, joten seuraavaksi hieman luonnostelmaa myös tähän blogiini.

Ajatukseni väitöstutkimuksen suhteen pohjautuvat graduuni Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44. Ei ehkä kovinkaan yllättävää? Mutta kuitenkin tematiikka "töitä sodassa" saa jatkoa, sillä mielestäni aihe ansaitsee tutkimusta.

Varsinkaan Suomessa aihetta ei ole paljoakaan tutkittu. Kenties oleellisimmin aihepiiriin liittyvä tutkimus on Erja Sarasteen poliittisen historian lisensiaattityö vuodelta -83 Työvoimahallinto ja -politiikka Suomessa toisen maailmansodan aikana : inhimillisten resurssien käyttö kriisiaikana 1939-1944. Sarasteen tutkimuksen suunta on kuitenkin vahvasti kotirintaman suunnalla, ja kuten otsikkokin sen sanoo, työvoimahalllinnossa ja -politiikassa.

Tutkimuksen perustaksi olen muodostellut ajatusta työvoimasta sodassa: esimerkiksi kuinka Suomen armeija käytti työvoimaa toisen maailmansodan aikana? Mistä se työvoima muodostui ja mitä työtä määrättiin tehtäväksi? Millaisia työvoiman sotilaallisen käytön perusteita oli, millaista kehitystä tapahtui organisaatiotasolla - vai tapahtuiko? Millaisia poikkeuksellisen tilanteen luomia erityispiirteitä työvoimassa oli?

Tämän aiheen pintaa olen siis hieman raapinut gradussani, joten lähden liikkeelle siinä ymmärryksessä, että työvoimaryhmiä, joita on syytä tutkia oli (ainakin) kolme: työvelvolliset, sotavangit ja toipilaat. Näin ollen tulen tarkastelemaan Päämajan linnoitusosaston johtamia linnoitustöitä, joka on toinen aihe, jota ei ole pahemmin tutkittu. Lisäksi täytyy harkita sotilaallisen työvoiman, eli pioneerien, sisällyttämistä aiheeseen. Näistä varmasti vielä lisää jatkossa. Mutta varsinkin sotavangit työvoimana on erittäin mielenkiintoinen aihe.


Seuraavana tehtävänä on muodostaa pään sisällä olevista ajatuksista tutkimussuunnitelma ja hankkia relevanttia lukemistoa. Otan muuten erittäin mielelläni vastaan lukuvinkkejä, jos jollakulla on sellaisia tarjota! 

Tämä aihepiiri on herättänyt ajatuksia päässäni aiemminkin, katso vaikka teksti lokakuulta 2011.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Puolustussuunnitelmista 1919-24

Huom: blogini osoite on nykyään otonkirja.blogspot.fi mutta myös .com näyttää toimivan.

Luin tuossa toisenkin osan R Arimon puolustussuunnitelmien sarjasta. Kyseisessä opuksessa oli tarkastelussa "Enckellin aika". Viitaten edelliseen postaukseen, myös tässä osassa oli paljon poliittista historiaa, joskin suhteessa vähemmän kuin ensimmäisessä. Ja toisessa osassa myös päästiin paljon paremmin kiinni puolustussuunnitelmiin.

Yksi mielenkiintoinen nosto voisi olla paikallaan. Nimittäin se, että otsikossa näkyvän aikarajauksen puitteissa puolustussuunnitelmiin kuului myös Ruotsi keskitys, R.K. Tarkoittaa siis sitä, että yksi puolustussuunnitelmista oli Ruotsin hyökkäyksen torjumiseksi. Pääpaino oli kuitenkin V.K. -suunnitelmissa. Näissä V tulee luonnollisesti venäjästä.

Jossain vaiheessa R.K. jäi kuitenkin pois aktiivisesta suunnittelusta ja kehittelystä. Arimo kuitenkin nostaa ylös sen, ettei R.K:ta koskaan kumottu. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa mieleen Ruotsin vaatimukset Ahvenanmaasta, ja näiden vaatimusten myötä oli hyökkäyksenkin mahdollisuus olemassa - ainakin jollain tasolla. Ahvenanmaan -kysymys lie malliesimerkki siitä, kuinka muinoinen Kansanliitto ratkaisi kiistakysymyksiä.Taisipa myös olla ainoa kunnollinen ratkaisu, jonka kyseinen liitto sai aikaan.

Muuten tuossa Arimon kirjassa on samat ongelmat, kuin ensimmäisessä osassa. Tyyli on pitkälti suoriin lainauksiin perustuva. Lähdeviitteet ovat kuitenkin paikallaan. Kovin usein tekstissä aikamuoto heittelee preesensin ja imperfektin välillä, jopa kappaleiden sisällä.

Joka tapauksessa tästäkin kirjasta löytyi paljon muistiin merkittävää.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Itsenäisyyden alkuvaiheesta

Luin juuri Reino Arimon tutkimuksen Suomen puolustussuunnitelmat 1918-1939 ensimmäisen osan Ensimmäiset vuodet 1918-1919. Tutkimus on vuodelta 1986, jos sattuu kiinnostamaan. Teoksen otsikko ja sisältö eivät kohtaa sataprosenttisesti, sillä sisällä on paljon-paljon muutakin kuin puolustussuunnitelmia. Vahvasti tulee esille poliittinen historia ja sotahistoria. Tämä on kyllä varsin hyvä asia. Ja toisin kuin Arimo "Ärrän" opus magnumissa Suomen linnoittamisen historia 1918-1944, tässä käsillä olevassa teoksessa on lähdeviitteet ruksailtu nootteihin.

Ensimmäisiin vuosiinhan mahtuu aika paljon sekamelskaa, jos näin sallitaan sanoa. Valkoisesta armeijasta tulee valtion viralliset sotajoukot, jonka ylipäällikkönä on kenraali Mannerheim. Valkoiset vastaan punaiset tappelu päättyy valkoisten voitoksi höystettynä molemmin puolisena terrorina. Ensin oli vuorossa punaiset, sitten valkoiset. Seurauksena valtava määrä punaisia vankileireillä ja kansakunnan sisäisiä arpia pitkälle tulevaan. Arimo kirjoittaa vapaussodasta ja kapinasta, joiden seurauksena tuli veljessota tai kansalaissota.

Niin, ja se Saksan apu. Tästähän kirjoitin jo taannoin jonkin verran blogini aivan alkuvaiheessa. Nimittäin Helsinki ja vuosi 1918 oli otsikkona. Saksan apu ei rajoittunut tosiaan vain sotatoimiin. Käytännössä koko sotalaitoksen järjestely luotettiin saksalaisten käsiin. Ja olihan Suomeen lopulta tulossa saksalainen prinssi kuninkaaksi. Silloisen yleisesikunnan todellisena päällikkönä oli saksalainen eversti von Redern.

Saksalaiskausi kesti Saksan antautumiseen asti ja ehkä vähän sen päälle. Mutta siis keväästä loppuvuoteen 1918 Suomen sotalaitos oli saksalaisten johdossa. Tässä on mielenkiintoinen asia, joka on syytä muistaa ja yrittää pohtia tuon ajan tilannetta. Ja muutenkin, mukana on Suomen saksalaissuuntautuminen ja jääkäriliike, nämä vaikuttivat myöhemminkin.

Mutta Mannerheim ei tunnetusti pitänyt saksalaissuuntauksesta ja otti eron, mutta kuitenkin palasi kun hänet pyydettiin valtionhoitajaksi. Täytyy sanoa, että tämä Mannerheimin valtionhoitajakausi on myös erittäin kiinnostava asia, josta tekisi mieli lukea lisää.

Sanottakoon vielä, että Arimon lähteet ovat pääsääntöisesti luotettavia alkuperäislähteitä, mutta mukaan mahtuu myös nippu muistelmia. Esimerkiksi Mannerheimin muistelmat. Muistelmien lähdearvosta tulee käydä melko tarkkaa lähdekriittistä tarkastelua, eikä Arimo sellaisesta ainakaan tekstissään kirjoita.