tiistai 10. heinäkuuta 2012

Liian janoisia sotilaita m/41

Elettiin jatkosodan alkuvaihetta, ja hyökkäys eteni. Perääntyviltä neuvostojoukoilta jäi jälkeensä hävityksen ja sulutuksien ohella myös materiaalia, jota kutsuttiin sotasaaliiksi. Sotasaaliilla on aikojen saatossa ollut suuri merkitys Suomen armeijalle. Vasta itsenäistyneen Suomen sotavoimien aseistus oli valtaosin sotasaalisaseita.

Mutta miten tämä sitten liittyy otsikossa mainittuihin liian janoisiin sotilaisiin? Entäpä jos sotasaalis olikin nestemäistä? Seuraavaksi lainaan kokonaisuudessaan Päämajan komentoesikunnan päällikön kenraalimajuri W.E. Tuompon kirjeen joukoille. Kirje on kirjattu lähetetyksi 18.8.1941 ja kuuluu näin:

”Eräässä rykmentissä nautti 15.8.41 n. 50 aliupseeria ja miestä viholliselta sotasaalina saaduista tynnöreistä nestettä, jota luulivat spriiksi. Neste oli kuitenkin etyleenikloriidia, joka on voimakasta myrkkyä pienissäkin erissä nautittuna. Vuorokauden kuluttua oli näistä miehistä kuollut 14 ja 19 oli heikossa tilassa sairaalassa sekä loput joukko-osastossa sairaina.

Yllämainittu on saatettava varoittavana esimerkkinä joukkojen tietoon.

Samalla määrätään, että kaikkiin sotasaalina saatuihin ja vallatulla alueella tavattuihin elintarvikkeihin ja muihin aineisiin on suhtauduttava suurella varovaisuudella, eikä niitä saa ottaa käyttöön ennen kuin ne on asianmukaisella tarkastuksella todettu käyttöön kelpaaviksi.

On muistettava, että kevytmielinen suhtautuminen näihin määräyksiin saattaa aiheuttaa meille kohtalokkaita tappioita, joihin meillä ei ole varaa.”

Hyökkäävän soturin jano oli ilmeisen suuri. Tämäkin kirje on tietysti alistettava lähdekritiikille. Jokin syy kirjeen kirjoittamiselle selvästi oli. Täysin eri asia on se, että ovatko kirjeessä esitetyt luvut totuudenmukaisia vai muunneltuja - mutta sillä ei niin ole väliä. Ja miksi kirjeen oli allekirjoittanut juuri kenraali Tuompo, mitä tekemistä sotasaalismyrkyillä oli komentoesikunnan päällikön kanssa? Vastauksia en tässä osaa antaa.

Se mikä tästä lähteestä tekee mielenkiintoisen, on sen tuottama aikalaiskuva. Mitä se kertoo suomalaisesta sotilaasta? Ja toisaalta mitä se kertoo, että Päämaja otti asiaan kiinni vaikka kyseessä oli ilmeisesti vain noin kahden joukkueen kokoinen osasto, joka sotasaalisnesteellä oli juopotellut?

Lainauksen lähde:
Komentoesikunnan päällikön kenraalimajuri W.E. Tuompon kirje 18.8.1941, 419/1/T9003, Kansallisarkisto.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Metodologisia mietintöjä

Operaation Jatko-opinnot käynnistämisen myötä tulee taas historian metodologia haasteineen esille. Millaiselle pohjalle tulen rakentamaan oman tulkintani menneestä? Tässä on käsillä kysymys, johon ei tule lopullista tai oikeaa vastausta.

Aiemmin olen perehtynyt esimerkiksi Carlo Ginzburgin johtolankoihin, ja aiheesta nousevat ajatukset ovat edelleen kiehtovia. Tarkkaa lukua vaativat lähteet antavat mielenkiintoisen haasteen omille aivoille, jokainen pieni yksityiskohta voi olla ratkaiseva jonkun tulkinnan kannalta. Tämä myös tarkoittaa sitä, ettei etukäteen voi päättää mikä on merkityksellistä ja mikä ei. (Ei ollut kerta tai kaksi, kun gradun arkistotyövaiheessa sain palata jo tarkastettuun dokumenttiin, josta en ollut tehnyt muistiinpanoja.) Näköjään jo marraskuussa 2010 tuli tekstiä metodologiasta ja teoriasta, jotka edelleen pääosin allekirjoitan.

Vaikka Ginzburg onkin mikrohistorian legenda, olen sitä mieltä että johtolankaparadigma soveltuu yleisemminkin historian tutkimukseen. Miksipä ei soveltuisi? Ja olen varma siitä, että tulen säilyttämään tulevassa tutkimustyössäni jotain ginzburgilaista siitä huolimatta, että en ole suunnitellut käyttäväni mikrohistoriallista otetta.

Oli sitten metodologinen pohja mikä tahansa, tulisi pystyä tiedostamaan omat valintansa tutkimustyön kuluessa. Miksi esitän juuri näitä kysymyksiä ja millä perustein esitän tulkintoja? Kummalla olikaan enemmän merkitystä, syillä vai seurauksilla? Miten pystyn analysoimaan sodan aikaisia tekstejä ja sisältöjä niin, etteivät nykyajan normit vääristä? Näin nyt esimerkiksi.

Helppoja kysymyksiä, vaikeita vastauksia.

Olenkin kerännyt (jälleen) listaa kirjoista, joissa käsitellään historian metodologiaa ja/tai teoriaa. Seuraavana lukulistalla taitaa olla saksalainen Reinhart Koselleck: Futures Past, kunhan saan sen käsiini. Tavoitteeni on lukea mahdollisimman laajasti erilaisia ajatuksia historian tutkimuksesta. Ajatukset vaativat polttoainetta ja aivot harjoitusta.