lauantai 22. helmikuuta 2014

Lukemisesta jälleen

"Tällaisia laatikoita on kaikkiaaan 60 kpl. On siinä lukemista joksikin aikaa." SA-kuva.
Lukemisesta on tässä blogissa tullut kirjoitettua jonkun kerran, kuten viimeiset kaksi (yksi ja kaksi) postausta osoittaa. Eikä varmasti tule tällainen aiheiden käsittely loppumaan. Lukeminen kun on erottamaton osa historiantutkimusta. Ainakin minun täytyy lukea, jotta voin kirjoittaa. Välillä kirjoittaminen on helppoa, joskus lukeminen vaikeaa. Tiedättehän, mitä tarkoitan.

Nyt on vuorossa "vähän vaikeampaa" lukemista, sillä edessä on TUJO-tenttejä pari kappaletta. TUJO tarkoittaa Tutkimusjohtamisen opintokokonaisuutta, josta voi käydä kurkkaamassa vaikka omilta nettisivuiltaan. Vuorossa on innovaatiojohtamisen luentosarjan tentti. Perustutkintoajathan tässä tulee mieleen, kun luentokelmuja silmät ristissä selailee.

Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen ja virkistävällä tavalla erilainen verrattuna poliittiseen historiaan. Joukossa on myös paljon tuttuja ominaispiirteitä, sillä TUJOsta on vastuussa yleinen valtio-oppi ja joskus taannoin olen suorittanut yleisen valtio-opin perusopinnot.

Mutta siis, hieman vaikeaa on nyt lukeminen ja se johtuu siitä, että oman aihepiirin jutut kiinnostaisivat enemmän. Nyt tarvitaan itsensä johtamista ja tehtävien priorisointia ja järjestämistä. TUJO-tentit pois alta ja sitten urheilemaan kohti toista poliittisen historian jatko-opintoihin kuuluvaa kirjatenttiä.

Ja se vasta onkin mielenkiintoinen! Nimittäin jo mainitsemani "relevanttia metodologista kirjallisuutta". Tässä vaiheessa olen jo selvittänyt itselleni (ja myös professorille), että kaksi kirjoista on vahvoilla. Toinen on Ville Kivimäen väitöskirja, jonka nyt luen metodologia ja metodologiset valinnat mielessäni. Toinen puolestaan jo vähän vanhempi Oula Silvennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet. Laajuudesta riippuen yksi tai kaksi pitää vielä "keksiä".

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Haussa metodologista kirjallisuutta

Historian tutkimuksessa on tärkeää ymmärtää ja havainnoida erilaisia mahdollisuuksia. Erilaisia mahdollisuuksia kysymyksenasetteluun, näkökulmaan, lähtökohtaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja miten tällainen sitten onnistuu? Viitaten edelliseen tekstiini vastaan yhdella sanalla: lukemalla.

Helsingin yliopiston poliittisen historian jatko-opintojen suoritusvaatimuksiin kuuluu mm. kirjallisuuskuulustelu aiheesta "Perehtyminen oman tutkimuksen kannalta relevanttiin metodologiseen kirjallisuuteen". Kyseessä ei tarvitse olla mikään varsinanen metodologiaa itsessään käsittelävä kirja, vaan vaikka jokin tutkimus, jonka metodologia on oman aiheen kannalta kiinnostavaa.

Tentittävät kirjat sovitaan ohjaajan kanssa ja nyt minun pitäisi miettiä näitä vaihtoehtoja omalta osaltani. Millaista metodologista kirjallisuutta sitten olisi syytä lukea? Tahdon ainakin ottaa mukaan jonkun "uuden sotahistorian" edustajan, jossa sodan aikaisia ilmiöitä tutkitaan mielenkiintoisella metodologisella otteella. Miksei vaikka kaksi erilaista metodologista näkökulmaa sotahistoriaan, jotka voisivat olla relevantteja.

Toinen, mitä tässä on tullut mietittyä, on transnationalistinen näkökulma linnoittamiseen ja työvoiman käyttöön sodassa. Näin olleen olisi kenties perusteltua ottaa jokin mielenkiintoinen tutkimus, jossa on käytetty transnationalistista strategiaa. Eikä sen tietenkään tarvitse millään tavalla koskea sotien historioita tai työvoimaa. Metodologinen syy on tällä kertaa tärkein.

Mutta mitkä kirjat ja millaiset metodologiat?

Jos jollain lukijalla on mielessä jokin metodologisesti mielenkiintoinen kirja, niin ilmiantakoon minulle! Lukulistalle kyllä mahtuu tavaraa...

maanantai 10. helmikuuta 2014

Lukeminen kannattaa aina

Lukeminen kannattaa aina. Valitettavasti aikaa ei tunnu koskaan olevan niin paljon, että lukulista oikeasti lyhenisi. Varsinkin, kun se lähes jokaisen kirjan jälkeen tuntuu kasvavan. Näin siis ainakin historian kirjojen osalta.

Mutta mielestäni on erinomaisen tärkeää, ettei jumiudu lukemaan vain "omaa aluetta" koskevaa tutkimusta / kirjallisuutta. Jos vaikka lukisin vain sotien historiaan liittyviä tutkimuksia, alkaisi varmaan ahdistamaan. Samalla olisi vaikeaa, ellei mahdotonta, saada jostain muusta suunnasta uutta ajatusta mahdollisesta virikkeestä. Aivot toimii jännällä tavalla, ja lukeminen vaikuttaa ajatteluun.

Lukemalla useita erilaisia tekstejä aivot saavat polttoainetta. Ja mikä parasta, saattaa jopa tulla uusi ajatuskin, josta saattaa olla iloa tulevaisuudessa. Miten aihetta on tutkittu, mikä on metodologinen pohja? Voisiko tätä soveltaa omassa tutkimusaiheessa? Jo pelkkä näiden kysymysten alitajuinenkin pohtiminen on hyödyllistä. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse analysoida millintarkasti. Antaa aivojen poimia ideoita.

Motiviina tälle kirjoitukselle toimi se, että luin juuri Matti Peltosen toimittaman artikkelikokoelman Aries ja historian salaisuus.