maanantai 8. syyskuuta 2014

"Salpalinja puolustuskuntoon 1941-1944"

Olin sunnuntaina 7.9. Miehikkälän Salpalinja-museolla pitämässä luennon, jonka otsikko oli sama kuin tämän postauksen. Näkökulma siis oli poikkeuksellinen normaaliin Salpalinja-diskurssiin, sillä poikkeuksetta aina käsittelyssä on rakentamisvaihe välirauhan aikana. Tästä aihepiiristä valmistelen myös artikkelia, joka valmistuu kunhan eräät arkiston osat tulevat kunnostuksesta takaisin tutkijoiden käyttöön.

Kuulijoita oli noin 30 ja toivon, että he jaksoivat kuunnella ainakin suurimman osan selostuksistani. Kysymyksiä ja kommentteja ainakin tuli vallan mukavasti. Aihe siis herätti keskustelua Salpalinja-konkareidenkin keskuudessa, hyvä niin!

Luennon pitäminen oli juuri tällä päivämäärällä syystä tai toisesta hieman "jäistä" muutamassa vaiheessa. Muutama turhan pitkä hiljaisuus kesken ajatuksen, ym., mutta sellaista se nyt välillä on. Ihan niin paljon kesää 1944 en saanut puhuttua kuin olin suunnittelut. Ja tietenkin olen oman itseni kovin arvostelija tällaisissa! (Hyvinhän se kuitenkin meni.)

Luennon sisällön puolestaan tiivisti Terho Ahonen paremmin, kuin itsekään osaisin, joten tyydyn tässä toteamaan: mars Salpalinjan salat-blogin "Lyhyessä ajassa täyteen kuntoon" -postaukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti